15-18.8.2013, PIENIÄ ASKELIA UPEISSA MAISEMISSA

Laitan ensin musiikin soimaan, jospa se toisi minulle mieleeni jotakin kirjoitettavaa. Rakastan musiikkia laidasta laitaan mutta nyt laitan piano musiikkia ja alan tätä mukavaa ihmeellistä maailmaa ihmettelemään. Käyn aina asioita läpi musiikilla ja haen tilanteeseen sopivaa musiikkia. Sen sinä muistikirjani olet varmaan jo huomannut? Sitäkin olen viime aikana vähän pohdiskellut, että muuttuisinkohan minun surkea kielipää hyväksi musiikilla ja oppisinko sitä kautta Saksan kieltä helpommin ja nopeammin?  

Tämä reissu aiheutti vähän ajatuksia siitä pitäisikö meidän olla kotona pitennetty viikonloppu? Minua voidaan tarvita täällä kotiseudullamme? Kuitenkin suunnittelimme pientä reissua. Aurinkokelejä lupasi Berchtesgadeniin. Kysyimme leirintäalueelle paikka toiselta leirintäalueelta missä emme ole olleet ja sieltä tuli vastaus, että heillä on täyttä. Lähetimme kyselyä toiselle, missä olimme vuosi aiemmin ja sieltä emme vastausta saaneet. Vuosi aiemmin olimme Berchtesgadenissa 17-20.8 ja nyt 16-18.8 eli samoja aikoja. Lähdimme matkaan ajatuksella, että eiköhän se jostakin ”puskaparkkipaikka” mökkiautollemme löydy. Kyllähän se löytyi ja oikein mukavakin, mistä sitten reissujamme teimme.

Tämä juttu ja kiipeämiset vuorelle eivät ole mitään sankaritekoja kun hissillä suuri osa matkasta mennään mutta minulle ne ovat niitä elämän pieniä ja ihania hetkiä – suuria hetkiä, pieniä unelmien toteutumisia. Jalkaisinhan ne vuoret pitäisi valloittaa?  Minulla on paljon haaveita ja unelmia mutta joidenkin noiden asioiden hidasteena ovat suuret ongelmat selässäni jotka olen syntymälahjana saanut ja niiden kanssa aina elänyt. Minusta piti tulla urheilija? Välillä olen ollut lähes liikuntakyvytön, pyörällä ajokin tuskaa ja kipua, jalka turtana,... Haluaisin tehdä niin monia asioita. Periksi en anna, haaveet elävät ja niitä vaikeampiakin pikkuhiljaa toteutetaan. Haluaisin intohimoisesti pyöräillä ja kävellä vuorilla ja enempi muuallakin mutta siitä voi olla huonoja seurauksia. Tuopa nyt riittää tuosta asiasta.

Toinen asia on se minun arkajalkaisuus. Mikä jäi kahden viikon takaa niin harmittamaan Zugspitze-vuorella? Kyllä minä vähän pelkään korkeita paikkoja tai juuri sitä syvän rotkon reunaa, on tunnustettava. Siitä tavasta haluan päästä pois, jää muuten niin moni asia kokematta. Pääsenköhän minä? Haluan ainakin pyrkiä siihen ja jospa sitä opettelemalla voi oppia, askel kerrallaan.

Näiden kahden asian takia nuo pienet nyppylät ja pienet kiipeämiset ovat minulle suuren suuria asioita ja ilon aiheita. Siis minä sain tuo reissun nauttia mäkisissä maastoissa vähän kävellen ja kiipeilen ilman särkylääkkeitä ja kipua, se on ihana asia.Sai Nauttia kauniista maisemista korkeuksissa Alppinaakkojen lailla, - aivan suureammoista. 

KIITOS TAAS, elämälle ja miehelleni!

Tässä olisi siis pieni kuvatarina minun suurista hetkistä ja meidän mukavista hetkistä viikonlopulta. Ne ”teinikuvat” meistä on sensuroitu pois ja muutakin mukavaa jätän kertomatta. Parhaat kuva kuudestasadasta kuvasta vain tähän laitoin. 

Klikkaa tästä kuviin!

positiivisin ajatuksin,

Soleil