Aluksi laitan tämän laulun soimaan. Tämä torstai päivä oli hyvin hauska, iloa riemua täynä mutta myös sitä, että minua pelotti välillä. En edes luvannut miehelleni lähteä tuohon järven kallion reunalle pyöräilemään. Lupasin lähteä vain katsomaan ja kävelemään. Se sisäinen suuri urheiluhenkisyys voitti ja minä lähdin pyöräilemään. Myös mieheni rohkaisu auttoi, siitä KIITOS. Jossain syvällläni olen vielä lapsi, niinkuin tuossa laulussa sanotaan. Tässä päivässä oli tuota lapsen iloa ja riemua, onnistumista.
Ilma mitä parhain pyöräilyyn. Minä vain menin katsomaan, uskallanko?
Otin vain kuvaa ja siitä ohitse lenti aivan läheltä lokki.
Leikattuna alkuperäisestä kuvasta lokki, kuva näyttää tältä. Aika erikoiselta.
Tänään kuvat kaupungista on paljon mukavamman näköiset kuin pilvisenä sunnuntaina.
Wanderweg "Alte Ponale Strasse" - sinne oikealle siis. Hyvältähän tämä näyttää.
Tämä on vanha tienpohja ja poistettu motorisoitujen ajoneuvojen käytöstä 50-luvulla. Paikoin vain köysi kaiteena. Myönnän arkajalkaisuuteni ja tässä se nyt vähän kummitteli, pitkästä aikaa. Se ei ole mitään korkeanpaikan kammoa vaan jotakin.
Ilolla tätä tietä tällaisissa maisemissa jatkoi, vaikka vähän pelottikin.
Välillä oli hyvä kaide ja tie leveämpikin.
Matkalle mahtui muutama lyhyt tunneli.
Tämä tunneli kierrettiin ulkokautta.
Kalliot sivulla jyrkät mutta suojaverkot suojana putoavia kiviä varten.
Tuossa tien mutka ja korkeus nousee koko ajan.
Joo, eikä siinä mutkassa ollut edes kaidetta. Minulla meni näissä, minulle hurjissa kohdissa menomatkalla talutus hommiksi.
Tuolla takana näkyy eilen kierretty kukkula.
Matkaa ja jyrkkyyttä järvelle jonkin verran.
Tuolla edessäpäin vain kepakoita ja köysi aitana. No, eihän minut tarvi niihin ajaa.
Siis tältä se näytti, pelottavalta.
Varoituksia!!!
Sieltä jyrkäänteeltä on tultu.
Tuonne seuravalla kerralla kävelemään.
Tässä ollaan jo tämän serpentiini nousun yli puolen välin. Tämä ei ole autotie vaan pyöräilyyn ja kävelyyn tarkoitettu se sama vanha tien pohja. Meillä ei ole maastopyöriä ja minulla vain seitsemän vaihdetta. Tämä oli jyrkää, ehkä sitä 20% nousua. Minä talutin tämän noin 2,5 kilometrin matkan pyörää.
Täällä ilma oli kylmä ja valunut vesi tehnyt jääpuikkoja. Aurinko ei päässyt tänne paistamaan koko päivänä.
Kaikesta huolimatta aivan mahtava matka oli tähän näköalapaikalle. Nousua noin 450 metriä.
Voisi sitä kyllä näissä maisemissa asuakin.
Alasmeno minua pelotti jo ylösnoustessa mutta kun hiljaa mennä laskeskelin, se oli todella turvallista ja hauskaa. Minullahan oli jalkajarru ja kaksi käsijarrua eli tupla jarrut.
Alamäkeä noin kuusi kilometriä, sehän on tosi helppoa. Ylös noustessamme vastaan tuli iäkäs mies ja vauhdilla. Minun vauhtini ei samaa ollut mutta harjoitushan se mestarin tekee. Ehkäpä joskus minäkin samaan vauhtiin pystyn?
Miehen pyörän automaattivalot syttyivät tunnelissa.
Aivan harmitti, kun tämä elämäni hauskin pyöräretki, oli liian nopeasti ohi mutta muistot tästä elävät. Tästäkö uusi harrastus pyöräily vuorilla, siellä kyllä menee paljon reittejä ajettavaksikin. Taidan kuitenkin vielä tyytyä vuorilla kävelyyn. :)
Soleil
Soleil
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti