keskiviikko 22. tammikuuta 2014

18.1.2014, CMT-LOMA JA VAPAA-AJAN MESSUT, STUTTGART

Vuosi aiemmin kävimme näillä messuilla ensimmäisen kerran. Silloinhan me emme kahdeksassa tunnissa kereneet katsella kuin kolme hallia missä oli asuntoautoja ja- vaunuja sekä neljännen hallin jossa oli myytävänä ja esiteltynä kaikkea mahdollista karavaanarin tarpeellista ja tarpeetonta tilpehööriä ja tavaraa. Minusta tuntui kyllä tuolloin, että jokaisessa 700 kulkupelissä käytiin? :) Juuri ennen sulkeutumista juoksimme sitten kauhealla kiireellä halliin missä oli Kroatia esillä ja sieltä kaappasimme mukaamme esitteitä.

Stuttgartin messukeskus sijaitsee lentokentän vieressä. Hieno siisti ja iso paikka. Yksi isoista parkkihalleista on moottoritien päällä. Yhdeksän isoa rakennusta, "hallia" sisäpihoineen ja -puistoineen. Näillä mesuilla eri näytteelle asettelijoita oli huimat 2000. Asuntoautoja ja -vaunuja noin 700. Messut kestävät yhdeksän päivää, joten mistään pienestä tapahtumasta ei ole kyse.
 Nyt suuntasimme askeleemme ensin kolmeen kotimaan ja ulkomaiden matkailua esitteleviin halleihin. 

Oli mitä hienompia ja näyttävämpiä kojuja, mm. linnan neitoja ja eläviä lintuja. Maita valtavasti edustettuina, matkatoimistoja, safareita ym. Oli myös matkanjärjestäjiä mökkiautoiluun. 

Anteeksi nyt vaan. Suomea ei täällä Saksassa mielestäni edes mielletä skandinaviaan kuuluvaksi? Tämä koju taisi olla se vaatimattomamman näköinen? Ei siinä Suomesta ollut kuin Salla edustettuna? Liinakin repsotti. Porokuvat taljoineen yms. olisin kyllä odottanut olevan sekä Lappia ja Kuusamoa edustettuna, sekä jotakin elämysmaatilamatkailua. Ilmeisesti ei ole Saksasta Suomessa kävijöitä, että kannattaisi panostaa. Salmiakkiakin olisi voinut olla tarjolla? Turkinpippurit ovat ihmeitä saksalaisille. Tuolla pitäisi olla Soleilin kahvila, kera karjalanpiirakoiden, poronkäristyksineen ja leipäjuustoineen? ;)
 Tanskalla oli oma ruokakioskinsa,ruotsalaiset möivät lakuja ja Norjalla oli oma ihan näyttävä kojunsa.

 Mukavan tunnelman tuojan tuohon kaikkeen toivat kansainväliset musiikkiesitykset.

Vuoden takaisesta reissusta viisastuneena, nyt emme ostaneet vedettävää koria ja sitä keräneet täyteen esitteitä. Oikeasti siellä hyvin monet veti mukanaan noita koreja, kauppalaukkuja ja käsimatkatavaralaukkuja, keräten niihin esitteitä. Meille riitti tällä kertaa reppullinen. Mukaan lähti matkaesitteitä ja aika iso läjä ilmaisia pyöräily- ja vaelluskarttoja. Tietysti oli ostettava, sen jäsenkortin takia, nämä karavaanarin tärkeät matkakaveri-kirjat. Oikeastaan nuo paksut kirjat ovat jo vanhanaikaisia, kun nuo paikkatiedot leirintäalueista ja matkaparkeista saa nykyään paljon kätevimmin mukaan reissuille ilman lisäpainoa älypuhelimeen, tablettiin ja navigaattoriin.

Nyt jäi vähemmälle nämä autot. Kymmeniä oli isoja linja-auton kokoisia kulkimia. Taisi olla kallein 683 tuhannen euron hintainen mökkiauto. Kauppakin näkyi käyvän. Tuo hienon näköinen Arto oli vähän pettymys. Laatuasioiden kanssa joskus työskennelleenä ja tarkkasilmäisenä, huomaa helposti kuinka teippaukset repsottivat. Oli siellä muutama henkilöautokin ja punaisista piti kuvat ottaa ja mopokin.

Oli nahkapintaisen näköinen asuntoauto ja tämä tulevaisuuden ufo/vene asuntovaunu. Mukavan näköinen ratkaisu takatalliin, kolme ovea?
 Jos meillä olisi vaunu tai jos joskus sellainen laitettaisi ja mieheni haluaisi tällaisen vaunun jossa ratkaistaan moottoripyörän kuljetus näin, että se pyörä laitetaan vaunun sisään. Ei tulisi onnistumaan kyllä. :) No, jollekkin hyvä noin, että vainun lattiassa on pyörän kiinnityspaikat.


Kyllä tämä reilun kahdeksan tunnin matka täällä mukavissa puitteissa oli upea elämysmatka tutustua kotimaan ja maailman ihmeisiin ja niihin autoihinkin. Kyllä jaloissa tuntui, kun ei ollut asianmukaiset kengät jalassa ja joka käytävä kahdeksasta hallista oli nähtävä. Se yli 1000 metrin nousu Wank-vuorelle oli paljon helpompi.

Sen tämä elämysmatka teki, että kokemisen ja näkemisen nälkä vain kasvoi mutta haaveilu ja suunnittelu on yksi mukava osa matkailu. Voi kuinka monta upeaa paikkaa maailmassa on ja ne kaikki kun haluaisi nähdäkin? ;)

Tässä muutama kuva messuilta, niitä parhaita noin 350 ottamastani kuvasta. Näihin en ole kirjoitellut mitään.


18.1.2014, CMT-LOMA JA VAPAA-AJAN MESSUT, STUTTGART 



Soleil  

Ei kommentteja: