sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

3-14.6.2015 DOLOMIITIT: 1-osa, SEXTENIN DOLOMIITEILLA

Päivät: 3-8.6.2015

- Keskiviikko, 3.6:
Pääsimme jo iltapäivällä hyvissä ajoin matkaan. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin, mikä vaan lisäsi iloa siitä, että lyhyt lomamme oli alkamassa ja pääsimme tien päälle.

Brennersolalla oli muutama rekka myös matkalla meidän lisäksi, mutta nuo ei paljoa hidastaneet etenemistä kuitenkaan. Tämä tiehän on yksi vilkkaimmista Alppien ylitysteistä.


Me jäimme Vipitenonin kaupungin kupeessa moottoritien varrella olevalle matkaparkille yöksi, Autocamp Sadobre. Vaikka paikan vieressä oli rekkaparkki ja läheltä meni moottoritie, liikenteen äänet eivät kuuluneet haitaksi asti. Hyvä paikka pysähtyä yöpymään. Laiskuus iski ja kävimme pizzat ostamassa, jotka kyllä olivat pettymykset. Parkissa oli yöpymässä myös suomalaiset Gardalle matkalla olevat karavaanarit ja heidän kanssa oli tosi mukava rupatella. :)


- Torstai, 4.6:
Tänään ainakin Saksassa ja Itävallassa oli pyhäpäivä, Fronleichnam. Italiassa oli normaali työpäivä. Fiilis oli loistava, kun jatkoimme matkaa pienempiä teitä, SS14 ja SS49, pitkin kohti Dolomiitin vuoristoa. Pianhan ne alkoivat terävät vuorenhuiput näkymään.


Ensimmäinen tutustumiskohde meillä oli Lago di Graies-järvi. Järvi sijaitsee 1469 metrin korkeudessa ja syvin kohta järvessä on 36 metriä. Järveä ympäröi kolmelta suunnalta korkeat ja jylhät Dolomiitti-vuoret.


Tarinan mukaan aikanaan villi-ihmiset kaivoivat vuorilta kultaa ja jalokiviä. Paikalliset paimenet olivat kateellisia ja yrittivät varastaa villi-ihmisten keräämät aarteet. He eivät siinä onnistuneet, koska villi-ihmiset avasivat maanalaisen lähteen ja upottivat aarteensa järveen jonka lähde muodosti.


Aurinko pilkisteli pilvien rakosista ja näytti järven todellista kauneutta meille hetkittäin. Järvi on ehdottomasti yksi Alppien kauneimmista järvistä, jos ei kaunein.

Järveä kiertää kolmen kilometrin pituinen maisemareitti. Täältä lähtee myös vaellusreittejä vuorille.


Satumaisella järvellä on jo yli sata vuotta sitten soudeltu. Luonnon näyttämö on toiminut myös elokuvan ja sarjan kuvauspaikkoina.


Ja kun olimme kävelemässä järven eteläpäässä alkoi iltapäiväsadekuuro, niin kuin aina viimesyksyisellä Dolomiitti-reissullamme.

Tuossa rantakivikossa kaahlasin. Vesi tuntui mukavan virkistävältä varpaissa.





Istahdimme kahville ja aurinko vielä vähän pilkisteli ja sai järven loistamaan kauneuttaan.


Parkkipaikkamaksu oli viisi euroa. Emme hoksanneet kysyä, että olisiko parkkipaikalla lisämaksusta mahdollista ollut yöpyä. Tuo pitää käydä toisella reissulla selvittämässä, kun paikka olisi mainio luonnossa yöpymiseen. Järven rannalla oli yksi iso hotelli, Hotel Lago Di Braies. Aivan upea pieni Alppijärvi luonnon keskellä.

Matkamme jatkui. Tämä kuva on Sextenistä. 


Olimme saapuneet Sextenin Dolomiiteille ja meille aivan uusille alueille. Täällä vuoret toimivat aurinkokellona. Aurinko on aina eri vuorenhuipulla eri tuntina.

Ajelimme kylän ohi ja leirintäalueelle, Caravan Park Sexteniin. Tässä muutama kuva alueesta. 




Tämä mukava leirintäalue sijaitsee 1520 metrin korkeudessa ja on luonnon keskellä. Ainoastaan päätie menee vierestä.

Leirintäalueella voi vuokrata yksityisiä luxus kylpytiloja, 
joiden edessä on pieni lampi, jonka kirkkaassa vedessä uiskenteli kirjolohia.
Täällä oli vuokrattavana tavallisia mökkejä, mutta myös puussa olevia.

Leirintäalueella oli kolmet erilaiset huoltotilat.
Tässä kuvia meitä lähellä olevista tiloista.

Tyyli oli viehättävän vanhaa.


Vuoret näkyivät mukavasti mökkautomme edestä.
Tässä päivän ajoreitti, jolle tuli pituutta vain 113 kilometriä.

Leiriydymme, pystytimme markiisin alle etuteltan ja kokosimme ulkokeittiöromppeet etutelttaan. Istahdimme nauttimaan tunteesta, siitä kun olimme lomalla näissä kovasti kaivatuissa vuorimaisemissa.


- Perjantai, 5.6:
Ihanan lämmin aamu ja söimme aamupalan ulkona. Tarkoitus ei ollut kiirehtiä, mutta vuorille oli kuitenkin hoppu. Mietimme lähdemmekö millä liikkeelle. Matkaa hissiasemalle oli vain viisi kilometriä. Alashan se menisi polkupyörillä vauhdikkaasti, jopa liiankin ja osan matkasta joutuisi ajamaan ajotiellä, mutta paluumatkalla olisi sitten 210 metriä nousua ja tuo ei oikein pyörillä vuorikierroksen jälkeen tuntunut kiinnostavalta ajatukselta. Siis aurinkovoiteet naamalle ja reput selkään ja bussilla alas laaksoon. Hintaa bussimatkalla oli suuntaansa 1.5 euroa henkilöltä ja bussi kulki leirintäalueen vierestä. Ostimme kolme päivää voimassaolevan neljän vuoren hissilippukortin joilla sai kulkea hisseissä vapaasti ja hintaa tuolla oli 34 euroa/hlö. Säästimme tuon ostamisella kaksikymmentä euroa siihen, kuin olisimme joka hissille ostaneet omat lippunsa.

Minulla ei suuria odotuksia päivän retkestä ollut, sillä talvella tullut selkävaivani ei ole vieläkään täysin poissa, turruutta ja puutumista on, mutta aina se vaan on parempi. Kuntoni ei ole tuosta syystä hyvä, eikä sellainen millaisen sen piti suunnitelmien mukaan tänä kesänä olla. Minun piti olla kunnossa, että tänä kesänä rikomme sen voimassa olevan yli kilometrin nousuennätyksemme. Tapanani ei ole kuitenkaan jäädä murehtimaan vaan nauttia täysillä elämän hetkistä, niistä pienistäkin. :)

Nousimme ylös hissillä, 740 metriä. Enkä lakkaa ihmettelemästä sitä tunnetta mikä valtaa aina, kun nousee laaksosta vuorille. Se tuntuu mahtavalta ja saa niin paljon aina posittivisia fiiliksiä lisää aikaan, se vaan on niin suurta ja ihmeellistä.

Istahdimme toisille aamukahveille Helmin tuvalle. Katselimme karttaa ja päätimme minne suuntaan lähdemme. Siinä alkumatkasta kävellessä kuuntelimme jonkun perheen ongelmia, kun heidän lapsensa kitisivät ja juonittelivat. Olimme tyytyväisiä, kun meillä nuo ajat ovat ohi. Aikansa kutakin.

Pulssi nousi ja maisemat vaan takanamme kaunistuivat. Näimme ylhäällä pienen pienen hüten, jota kohti lähdimme kävelemään, minun ehdoilla. Jos hyvälle tuntuu, niin menemme ylös asti. Pysähdyimme usein ihastelemaan maisemia ja räpsimään kuvia. Niin olimme pian polkujen risteyksessä, josta lähdimme jyrkkää rinnettä ylös hüttelle. Nousua tuossa loppuhuipentumassa tuli 150 metriä. Ja niin pian olimme Helmgipfella ja Helmhüttellä, 2433 metrin korkeudessa.

Olin illalla katsellut karttaa ja haaveillut, että jospa pystyisin käymään tuolla ylhäällä ja Italian ja Itävallan rajalla. Onnistuminen joka olikin helppo, tuotti suurta iloa ja ympärillä kahteen maahan oli upea maisemapalkinto katseltavana ja muistoihin tallennettavana.

Ylhäältä ei ollut kiire pois. Katselimme maailmasotien raunioiden jäänteitä.
Ihastelimme myös Itävallan vuoristoa ja kaukana näkyvää Itävallan korkeimman vuoren, Grossglocknerin, huippuja. Lämmintä ylhäälläkin oli peräti 23 astetta.

Paluumatkalla kuljimme osan matkaa eri reittiä. Kun saavuimme takaisin Helmhütelle, hissiasemalle, alkoi taivaalta nakkelemaan vauhdikkaasti isoja vesipisaroita. Taas oli iltapäiväsade saapunut ja aivan oikeaan aikaan onneksemme. :)
  

Tässä reitimme, joka ei ole mikään saavutus, matkana ja nousuina. Onhan tietysti jo korkeuksissa kävely paljon raskaampaa kuin lähempänä merenpintaa kävellä. Itse ajattelen näitä nousuja ja yritän ymmärtää korkeuksia, tällä esimerkillä: Kemijärventieltä Rukatunturin huipulle, tulee nousua 240 metriä ja Talvijärveltä Rukatunturin huipulle 191 metriä. Joka on tuolla käynyt, tietää ettei tuota jokainen kävele.

Aina sanon, että vuoret ylhäältä katsottuna näyttävät paljon kauniimmalta kuin miltä ne näyttävät alhaalta laaksosta päin.

Helmgipfel-kävely, lämpimässä säässä ja näissä maisemissa oli vallan upea lomapäivä.

Näiden kuvien kanssa ja sävelissä, "What Wondrous Love Is This", saan käydä nämä muistot yhä uudelleen läpi.
Tämä on rakkautta Mieheeni ja näihin vuoriin! :)

5.6.2015: HELMGIPFEL, 2433m




- Lauantai, 6.6:
 Ulkona syödyn aamupalan ja aamupuuhastelujen jälkeen olimme valmiita taas lähtemään vuorille. Päivästä tuntui tulevan vielä helteisemmän, kuin mitä edellispäivä oli. Jaloissa vähän, ainakin minulla, tuntui eilisen kävely, siitä syystä minä olin kartasta valinnut illalla meille helpon tasaisen vaellusreitin, joka on meitä jälkeenpäin kovasti naurattanut, minun "hyvät" kartanluku taitoni.

Bussillla ajelimme Bad Moosin hissiasemalle.

Tuolla ylhäällä olimme eilen, Helmgipfelillä. Kuva otettu bussipysäkiltä.

Ja sieltä katselimme tämän päiväistä retkipaikkaamme. Ympyrän kohdalla on Rotwandin hissin yläasema josta lähdimme kävellen laakson perälle.

Ylhäältä hissiasemalta avautui todella kaunis niitty. Niityllä oli Rudi Hütte ja Rotwandwiesenhütte. Lapsille oli iso leikkipaikka ja niityn kiersi lapsiperheiden vaellusreitti. Niityltä lähti myös tavallisia ja vaativia (klettersteig) vaellusreittejä. 

Me lähdimme minun valitsemalle "helpolle" reitille, Alpinisteigille. Pianhan meille selvisi, ettei tämä reitti mitään tasaista niittyä ollutkaan, niin kuin olin ajatellut tästä kävelystä tulevan vain verryttelykävelyn niityllä. Heti pian niityn laidalta olimme metsässä, josta mukava nousu alkoi. Kipusimme ylemmäs, katselimme näköalatasanteelta alas syvälle laaksoon, jolloin minä epäilin uskallanko kaukana näkyvää jyrkännettä kulkea. Välillä kuuntelimme vesipurojen ja putouksien ääniä sekä lintujen laulua. Tutustuimme matkalla olleisiin muutamaan sotahistorian jäänteisiin.

Paluumatkalla ei tarvinnutkaan olla niin tarkkana mihin jalallansa astui. Polku oli leveätä ja kulki tasaisemmalla. Paahtavan helteen jälkeen tuli taas iltapäiväsade, joka nakkasi mukanaan pieniä rakeita. Matkallamme oli kaksi mukavaa ja iloista saksalaispariskuntaa, jotka välillä kulkivat edessämme tai takanamme.


Niin mentiin näissä kuvien huimissa maisemissa ja sävelissä, "Minä uskon sinuun - Creo en ti". Minä uskoin Mieheni rohkaiseviin sanoihin, polun kahdessa kapeassa ja jyrkässä kohdassa, kun epäilin vähän itseäni, että uskallankohan. Mitään voimattomuuden tunnetta ei tullut, vaan tämä päivä ja tämä polku oli suuri ilo ja nautinto. Tällaisia kävelyitä ja polkuja kuljettavaksi, toivon meille paljon lisää! Tämä oli suurta nautintoa vuorilla, nauttimista jylhistä maisemista ja toistemme seurasta. :)

6.6.2015: ALPINISTEIG, ROTWANDIN JUURELLA



Tämän hienon vaelluskokemuksen jälkeen mietimme lähdemmekö heti alas vai vasta myöhäisemmällä. Olimme vähän iltapäiväsateessa kastuneet, ehkä siksi lähdimme heti alas. Onneksi lähdimme, jos olisimme tulleet myöhemmällä hissillä alas ja bussilla mökkiautolle, niin emme olisi olleet Kissojemme luona, kun kova ukonilma, sateen ja rakeiden kanssa pauhasi. Suurimmat rakeet, noin 3 cm:n kokoisia. Tuosta tuleva meteli pelotti karvaisia-karavaanareita ja oli hyvä kun olimme heille turvana tuon ajan. Reilun tunnin päästä tuo ukkoskuuro oli muisto. Illalla minulla alkoi palelemaan, vaikka mökkiautossa oli lämmintä ja lisäsin vaatteita.

Meillä ei romppeet etuteltassa mökkiauton edessä kastuneet ja
maa imi veden nopeasti sateen loputtua.



- Sunnuntai, 7.6:

Aamulla ilma oli kaunis, kuin morsian. Minulla oli kurkku kipeä. Piti lämpimässä aamussa istua peitto lämmikkeenä. Suunnittelimme päivää. Meillä oli yksi hissilippupäivä käyttämättä, enkä halunnut tuota jättää käyttämättä. Napsin särkylääkettä suuhuni ja niin lähdimme kävelylle. Läksimme leirintäalueen kulmilta metsäreittiä pitkin kävelemään kahden kilometrin päässä olevalle hissiasemalle, Drei Zinnen. Tämä hissiasema oli vasta samalla viikolla aukaistu. Nousimme uudelle tuoksuvalla hissillä 1437 metristä 2100 metriin.

Katselimme kaukana näkyvää Helmgipfelia, perjantain pääkohdettamme.

Ja edellispäivän Alpinisteigin harjanetta jossa kävelimme.

Lähdimme kävelemään hissiasemalta uutta polkua pitkin Klammbachhüttelle, olimme suuressa karja-aitauksessa Alppiniityllä. Pian tuli vastaan mulleja, hiehoja, lehmiä, aasia ja hevosia, yksi kyykäärmekin nähtiin. Tässä live tunnelmaa elukoiden seasta.


Tuo valkoinen hevonen säikäytti minut todella, hyvä etten karjaissut, en tiennyt että se oli käännyttyäni selkäni takana. Pian tuon filmin kuvaamisen jälkeen säikähdin taas ja hyvä etten jäänyt hevosten alle, kun lauma kirmasi meidän ja muiden kävelijöiden lähelle. Tuo valkoinen hevonen tuntui olevan johtaja, joka tuli paluumatkallakin meidän ja varsan väliin.

Istahdimme 1944 metrin korkeudessa olevalle Klammbachhüttelle kahville ja maisemia ihastelemaan sekä kuuntelemaan iloisten ihmisten porinoita. Meillä oli tarkoitus tästä jatkaa Italian ja Itävallan rajalle, Sillianerhüttelle, mutta minun flussaisen olon takia tuo jätettiin tekemättä. Vaikka oli helteistä, niin aina välillä minua silti paleli. Tuo vähän harmitti, kun ylempänä vuorilla näytti olevan suuri lammaslauma ja senkin olisin halunnut kohdata. Kiire meillä ei ollut mihinkään. Entinen maalaistyttö nautti täysin näistä karja-aitausmaisemista, ilman kärpäsiä ja paarmoja.

Alppiniityltä ei olisi halunnut laskeutua alas, mutta aikanaan se oli kuitenkin tehtävä. Kuljimme "röllimetsän" läpi leirintäalueelle uudet mukavat muistot mukanamme ja leirintäalueen mittari näytti mukavasti varjossa 27 lämmintä. :)

Oli yllätys, että kävelylle tuli pituutta tuon verran ja nousuakin 300 metriä.
Hissimatka ei kuulunut mitattuun matkaan.


7.6.2015: KARJA-AITAUS, KLAMMBACHALM



Kiitos kuuluu tästä upeasta päivästä, näille maisemille, elukoille ja Miehelleni, teitte päivästäni ikimuistoisen!

Jonkin ajan kuluttua saapumisesta mökkiautollemme, ripisi myös pieni iltapäiväsade tänäänkin.



- Maanantai, 8.6:
Me hyvin harvoin, vietämme päivää leirintäalueilla. Tämä oli niitä harvinaisia päiviä. Yritin parannella flunssaani, pyykäsimme, siivosimme, kiertelimme ja katselimme leirintäaluetta. Leirintäalueella oli enemmistönä saksalaisia, jotka pitkän viikonlopun jälkeen vähän vähenivät, kuitenkin alueella oli runsaasti porukkaa ja rauhallinen tunnelma. Illalla purimme leirimme, kun seuraavana päivänä jatkoimme matkaa uusia maisemia kohti ja kokemuksia keräämään.

Näistä päivistä mieleni valtaa suuri kiitollisuus, että nämä sain elää ja kokea. Tällaisista vuoriretkista kovasti haaveilin silloin helmi- maaliskuussa, kun kova hermokipu poltteli. Uskoin tuolloin vahvasti, että vielä kipu on nujerettu ja pääsen näitä vuorielämyksiä elämäni helminauhaan keräämään. Voi kuinka monesti minä näillä retkilläkin sanoin Miehelleni, nautitaan näistä hetkistä ja voi kuinka kaunista täällä ympärillämme onkaan. :)

Soleil

ps. Matka jatkuu,..

4 kommenttia:

Jaaskarit kirjoitti...

Siis todella hauskaa, arvaa kuinka paljon meille tuttuja paikkoja!! Olemme viettäneet 1,5kk Toblachissa ja Innichenissä ja oli hauska lukea postaustasi alueesta. Lago di Braies (meidän suussa Pragser Wilsee) on ollut meille vähän epäonnen järvi, sillä kaksi kertaa olemme lähteneet patikalle ympäröiville vuorille ja sää on mennyt tosi kurjaksi. Upea järvi siitä huolimatta:) Osaatko vastata kysymykseen Gardalta: Onko normaalia, että järven pohjoispää on epävakaisempi ja pilviempi kuin eteläpää? Nyt oli niin koko ajan ja pohdimme, että voisiko se johtua jotenkin pohjoispään korkeista vuorista ihan järven rannassa? Yleinen sääilmiö siellä vai puhdasta sattumaa..:) On teillä hieno tilanne, kun voitte käydä näissä maisemissa ilmeisesti ilman vuoden suunnittelujaksoa...

Soleil kirjoitti...

Mukava ja hauska kuulla, että teille tutuista seuduista kuvat saivat positiivisia ajatuksia. Lisääkin niitä luultavasti tulee. ;) Sehän on aina suuri ilo nähdä toisten kuvista itselle tuttu paikka. Viikolla tuli tv:stä ohjelmaa Alpeista ja sekin oli niin mahtavaa nähdä upeaa filmiä muutamasta itselle käydystä paikasta.

Luulen, että on vain sattumaa, että Gardan pohjoispäässä oli nyt epävakaista. Me on oltu pohjoispäässä hyvillä keleilläkin, viimeksi viikko marraskuun lopussa 2013. Meille se, että laskeudutaan Brennerinsolalta Gardalle tuo aina mieleen, jo kahdenkymmenen vuoden takaa, auringon ja kuumuuden. Voisikohan sitten olla, että tiettyyn aikaan vuodesta ja tietynlaisella ilmalla vuorilla sataisi enemmän? Nyt on kyllä tällä viikolla paljon satanut paljon täällä Alppien toisellakin puolella, eilen oli jotain 13 lämmintä, kun tänään reilu kaksikymmentä ja tullut useita sadekuuroja. Meillä oli nyt tämän Dolomiitti loman yksi monista vaihtoehdoista mennä Limone Sul Gardalle.

On harmillista , että Pragser Wildseen taivas on satanut teille, mutta niinhän se satoi meillekin. Haluan kyllä tuonne uudestaan, mutta kun niitä paikkoja on aina mielessä niin paljon. :)

Muuten meillä on tunne, että Dolomiiteillä sataa aina iltapäivästä yhden tai kaksi sadekuuroa? Onko teillä sama kokemus?

Olemme hyvin kiitollisia tästä uudesta elämän tilanteesta. Onko tämä enää niin uusikaan, kun tätä on jo 4.5 vuotta eletty, mutta mukavalle tämä tuntuu, kun karavaanareilla on monta maata lähellä, eikä uuden katseltava lopu ja polkuja vuorilla riittää loppuelämäksi käveltäväksi. Ja tästä pitkään haaveillusta ja toivotusta elämän vaiheesta haluan omalla tavalla pienen palan antaa julkisuuteen.

Toivon teille sinne hyviä ilmoja ja odotan, että tuleeko meille mitään tuttuja paikkoja. Me ei mökkiautolla päästä niiden kapeiden teiden varsille, vaikka haluaisimmekin. Ihanaa lomaa teille! :)

Jaaskarit kirjoitti...

Kiitos, meillä loma on ainakin alkanut hienosti:) Emmepä osaa sanoa onko tuo iltapäiväsade ominaista juuri Dolomiiteille. Olemme aina majottuneina paikallisten Ferienwohnungeihin ja nämä meidän isännät ja emännät aina tenhottavat lähtemään ylös vuorille varhain ja iltapäivällä kuulemma pitäisi olla jo ainakin matkalla alaspäin sadekuurojen ja ukkosten varalta. Tästä olemme päätelleet, että tämä olisi yleinen ilmiö Alpeilla, mutta emme pysty puhumaan "kokemuksen syvällä rintaäänellä":)

Soleil kirjoitti...

Me ei olla tuota iltapäiväsadetta huomioitu kuin Dolomiiteilla, ei pohjois puolella Alppeja. Viime syksynä kahden viikon ja nyt kymmenen päivän lomalla Dolomiiteilla jokainen iltapäivä satoi ainakin hiukan, mutta yleensä se oli reipas sade, jopa ukkosen kanssa, joka meni kyllä pian ohi. Jos mereltä kuumuus/yön kosteus nostattaa etelä-Alppien vuorille vesihöyryä ja se sataa sitten alas. Varmasti ne paikalliset tietävät ja siksi kehottavat lähtemään aamusta liikkeelle, että kerkiää sateen ja ukkosen alta pois.
Lomalla kyllä on niin mukava viettää kiireetön aamu. Me kun yhdeksän aikoihin nytkin kömmittiin aamupalalle etutelttaan, niin ihmisiä kyllä kovasti silloin kiirehti bussiin vaelluskamppeet jo päällä. :)