keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

3-14.6.2015 DOLOMIITIT: 2-osa, KOLMEN HUIPUN JUURELLA

Päivät: 9-10.6.2015:

Olimme katselleet vuoria jo viisi ikimuistoista päivää tällä ainutlaatuisella Unescon suojelemalla Dolomiitti-vuoriston alueella. Tarkemmin ottaen olimme Tre Cimen luonnonpuistossa. Lisäksi olimme saaneet kerättyä hienoja muistoja kolmena vuoriretkipäivänä. Oli aika jatkaa matkaa kulkureilla. Emmekä tienneet millaisessa vuorten satumaassa viettäisimme seuraavat kaksi päivää.

9.6.2015:
Aamu oli normaaliin tapaan lämmin ja aurinkoinen, kun jatkoimme matkaa uusia kokemuksia kohti.

Tiessä oli mutkia matkalla paljon, mutta kun liikutaan alle kahden kilometrin korkeudessa Alpeilla, niin puusto estää suurelta osin niiden kauniiden maisemien näkemisen. Muistan tuon niin hyvin jo ensimmäiseltä automatkaltamme Alpeille 1993.


Ajoimme jossain tasaisemmalla osuudella tuon pyöräilijän ohi, mutta pian se meni kuitenkin vauhdikkasti alamäessä mökkiautomme ohi. Täällä hän oli sitten jo taukoa pitämässä. Pyöräillen kulkisi täällä vuoristossa nopeammin, ainakin alamäet. :)

Se aina on vähän harmi, kun Italiassa ollaan, kun mökkiauto on vaikea saada parkkiin. Laitakaupungilla sitten onneksemme kaupan lähettyvillä oli tilaa ja saimme täydennettyä ruokavarastoja, ostettua kallista italialaista ruokaa.


Pian edessämme näkyi hienoa vuoristo ja sen solassa aivan pienenä Auronzohütte.

Natural Park Tre Cimen alue jaetaan Toblach, Sexten ja Innichen alueisiin. Jatkamme nämä kaksikin päivää Sextenin(Seston) alueella.

En ollut kovin paljoa valmistautunut tähän reissuumme, mutta meille sopii oikein hyvin, että teemme auringon mukaan suuntamuutoksen viime hetkellä. Meillä oli vahvana vaihtoehtona itä-Saksan alueen kierros ja löhöloma Gardalla. Gardalle kyllä lupasi myös aurinkoa ja lämpimämpää kuin tänne, mutta niin siinä kävi taas, että vuoret voittivat. Jos vuoristoon lupaa helteistä sinne on silloin mentävä.

Kuva Lago di Misurina-järven rannalta. Tuolta järven takaa lähtee maksullinen tie nuolen osoittamaan kohtaa, jossa parkissa olimme kaksi päivää.

Tiesin kyllä aiemminkin Tre Cime di Lavaredo-vuorten olemassaolosta. Katselin netistä googlen karttaa ajatuksella, mistä vuorten lähelle pääsisi mökkiautollamme. GoogleMapista on hyvä katsoa myös teiden leveyksiä. Ei siinä pitkään tarvinnut katsella, kun löytyi tie ja parkkipaikka, missä on mahdollisuus yöpyä vuorilla yli 2300 metrin korkeudessa, korkeammalla kuin koskaan.

Asuntoautolta maksu oli ylös 36 euroa, vaikka kävit tuolla vain kääntymässä, mutta tuohon hintaa ylhäällä sai olla vuorokauden parkissa. Jos vietit parkissa lisävuorokausia, niin hinta oli sitten lisää 15 euroa vuorokausi, jonka palatessa maksoi.


9.6.2015: ASUNTOAUTOLLA  AURONZOHÜTTELLE  2333 METRIIN



Siis olisimme parkissa tässä kaksi vuorokautta. Karavaanarit olivat innoissaan. Kissojenkin silmät loisti, kun he ikkunoista katselivat maisemia. He ovat kyllä parhaita karavaanareita ja vuorien valloittaja-Kissoja.

Päivän ajamisemme oli vain 60 kilometriä.

Drei Zinnen näytti edessämme tältä, vuorella on kyllä joka puolelta omanlaisensa kasvot. Tämä vuori on kuuluisa ympäri maailmaa ja kiehtoen kovasti vuorikiipeilijöitä. Yleensäkin sanotaan Dolomiitin alueesta, että vastaavaa kohdetta ei ole missään muualla maailmassa, jossa löytyy kiinnostuksen kohteita ja tekemistä varmasti kaikille, mm. eniten laskettelurinteitä kuin missään muualla maailmassa, mahdollisuudet tavallisesta kävelystä ja pyöräilystä myös siirtyä vuorille, aina vuorikiipeilemään asti, hyvää ruokaa, musiikkia, tapahtumia ja tämä kaikki raikkaassa vuori-ilmassa upeat maisemat ympärillä.

Niinhän siinä sitten taas kävi, että rapsakka iltapäiväsade tuli, se tulee aina yllättävän äkkiä. Odotimme, milloin voimme lähteä kävelylle, kun vielä vähän ripsi. Ilma oli tultuamme lämmin, mutta tuntui nyt viileämmältä, kun ei aurinkokaan paistanut.

Karttaa olimme jo muutaman päivän katselleet ja reitit olivat selvänä. Jotenkin suuntavaistoni ja ajatukseni olivat solmussa. Minusta Drei Zinnenin piti näyttää parkkipaikalle toisenlaiselta, kuin mitä edessämme näimme.

Ukkonenkin paukahteli ja pohdiskelimme, että mitä teemme. Kuitenkin lähdimme tutkimaan vuorta kiertäen, mistä se näyttää kauniimmalta. Oikeastaan ajatuksella, että käydään ensin katsomassa tuolta kappelilta ja kun ukkonen näytti menevän ohi jatkoimme matkaa. Käydään tuolla harjanteella ja kun sinne pääsimme, kahden ja puolen metrin lumikinoksen vierelle ja näimme mikä karu satumaa sieltä avautui, ei voinut enää palata. Piti kulkea ja ihastella.

Kuvat eivät koskaan näytä oikeita mittasuhteita. Nuo kolme huippuahan nousivat vierestämme noin 700 metriä korkeuksiin päin. Drei Zinnen-vuoren juurelta lähtee ympäriinsä useampi kanjoni ja kaksi kauneinta oli tuolla vuoren takana. Tänne voi myös vaeltaa useasta eri suunnasta, alhaalta laaksosta käsin. Kuvat aurinkoisella ilmalla olisi tietysti kauniimpia ja kirkkaampia, mutta tänään pilvet tekivät tästä paikasta mielestäni juuri tuon satumaisen. Kuvissa ei myöskään näy se kauneus, mitä tuli, kun jonnekin paistoi aurinko ja se sai sitten aivan loistamaan tuon paikan kauneutta. Myös kaukana jyrähtelevät ja mustana kulkevat ukkospilvet tekivät oman suuren vaikutuksen tähän tunnelmaan.

Istuessamme syömässä sämpylöitämme Dreizinnenhütten edessä meillä välähti, että tämähän on se hütte jota katselimme lauantaina toiselta puolen vuoria ja puhuimme, että tuonne pitäisi kävellä. Ylhäältä virtasi puro ja polku kiermurteli serpentiininä ylös.


Ja taas siinä sämpylöitä pureskellessamme näimme Dreizinnenhütteltä päin lauantain ja sunnuntain kävelyreiteillemme päin.
  

Meillä ei ollut kiire, vaikka valokuvaelokuvan taustamusiikki voi antaa tuon vaikutelman. Kuvia otin paljon, mutta tässä niistä vain osa. Kuvat voivat näyttää, että olen samoja kuvia laittanut, mutta tuollaisessa suuressa satumaassa kun kävellään muutama sata metriä eteenpäin, niin maisema eri kulmasta taas näyttää vähän erilaiselta. Ne kuvat mitkä aina laitan niin niiden takana on minulle joku tarina ja ne ovat siksi tärkeitä.

Parkkipaikan vieressä oleva Auronzohütte oli nyt ainostaan vasta auki. Lavaredohüttellä miehet tekivät remonttia ulkona ja kaksi naista pesi ikkunoita. Polun auraushenkilö oli lopettanut työnsä. Ilmeisesti hän oli se joka työautolla ajeli vastaan.

Kahdessa paikkaa saimme nähdä murmeleita ja vaikka kuinka yritin niitä lähemmäksi päästä, niin aina ne vain livahtivat piiloon.

Tuolta Auronzohütteltä laskeuduimme alas ja nousimme ylös. Olin nähnyt ylhäältä kaukana edessämme olevan hüten, Langalmhütte. Aloin jo jossain vaiheessa matkaa epäilemään sen olevan pelkän kangastuksen. Aina tuli vaan uusi notkelma ja pieni nousu vastaan. No tulihan se Langalmhüttekin ja  sen myötä ensimmäinen sadekuuro joka onneksemme meni pian ohi. Sadetakki päällä tuli aivan liian kuuma ja kävelykin alkoi jo vähän tuntua jaloissa. Vastassa oli vielä kaksi kaunista kanjonia. Aurinkokin alkoi loppumatkasta pilkistelemään ja pianhan se tuli matkakotimmekin näkyviin.

 Kuljimme Auronzohütteltä(2333m), Lavaredohütten(2344m), Dreizinnenhütten(2450m), Langalmhütten (2283m) kautta mökkiautollemme.

Tuolla takana oli kyllä uskomattoman kaunis ja karu satumaa, joka on mielestäni kaunein paikka Alpeilla, niin minusta ainakin nyt tuntuu.
Löysimme myös paikan mistä Tre Cime näytti kauneimman ja oikean muotonsa. Tuolla voisi päivätolkulla istuskella ja kävelleskellä, katsella vuorten teräviä ja pyöreitä muotoja, pohdiskella isojen kivien tarinaa siitä mistä ne on joskus tipahtaneet tuohon ja seurata katseella polkuja minne ne vievät.

Jos joku pyytäisi minua viemään hänet hienoon paikkaan vuorille, niin tänne veisin.


9.6.2015: TRE CIME DI LAVAREDON SATUMAASSA



Tässä Mieheni kulkureitti ja aikalailla samoja polkuja se minäkin kuljin.
Muutaman ylimääräisen lenkin varmasti hänen reitiltään kuljin kuvia räpsiessä.

Minä olin toivonut illaksi tähtitaivasta ja sain vielä senkin, mutta auringon laskettua ulkona oli vain 7-8 lämmintä, eikä siellä tarennut tähtitaivasta pitkään tuijotella. No, löytyi lämpimästä mökkiautosta ledituikkuja ja oranssi lyhty, joiden valossa katselimme ulos tähtitaivasta ja sekös oli Kissoistamme mukavaa, erityisesti Prinsessastamme.



10.6.2015:
Olimme viettäneet yön korkeimmalla kuin koskaan, kahdeksan muun karavaanari autokunnan kanssa. Kuinkahan moni suomalainen tai ulkosuomalainen Kissa on viettänyt yönsä 2300 metrin korkeudessa vuorilla? Kissamme ovat kyllä sankareita.
Minun flunssa oli painunut yskäksi. Epäilin, että olenkohan yskinnällä ollut koko yön naapureille luonnon- ja yörauhan rikkoja.
Mietimme mitä tekisimme, se oli selvää, että toisen yön viettäisimme täällä. Tuolla takana oli paikka joka kiinnosti kovasti. Hyvin pienenä näimme eilen, että syvällä kanjonissa menee jyrkässä polku kaiteineen ja siellä virtasi vesiputous. Vesiputouksen ääni ja näkymä houkutteli kovasti, että tuo pitäisi lähemmin nähdä. Niittytasanteella ihmettelimme puroa joka tuli maan alta ja tuosta se sitten laski alas. Tuon näimme vasta noustessamme ylemmäs. Tuonne oli matkaa 5-6 kilometriä ja näkemisen ja kokemisen nälkä tietyti veisi alas Rienztal-laaksoon asti.


Niin päätimme olla aivan tässä lähellä ja ottaa aivan rennosti.

Bussipysäkillä oleva mainos.
Millaisenhan taksin sitä täällä vuorilla olisi saanut?
Autolla ei ole pakko ajaa tänne ylös. Bussitkin kulkivat. Seuraavasta leiripaikastamme olisi myös ollut bussiyhteys tänne.

Tässä joku kuva päiväkävelyltämme.




Perällä Lavaredohütte. Vuorten välistä mentiin sitten sinne satumaahan.







Auronzohütte ylhäältäpäin.


Prinsessammekin ihmettelee kahden aikoihin taas ripottelevaa sadekuuroa.

Kun taas sitten pian aurinko paistaa ja saamme nauttia lämmöstä ja maisemista.

Tässä vielä muutama kuva parkkipaikalta alaspäin iltakävelyltämme.






Sella Gruppen ympäristö lähikylineen ja vuorineen on hieno paikka, mutta tästä paikasta tykkään jotenkin vielä enemmän, ainakin nyt on tunne sellainen. Tänne  vuorenympärille ei tullut kuin tie parkkipaikalle. Autojen ääniä ei kuulunut mistään muualta kuin mitä parkkipaikalle tulevien. Täällä ei ollut laskettelurinteiden hissit pilaamassa maisemaa. Tämä on vuorten erämaa.

Olisi varmasti elämys mennä syvälle vuorten erämaahan, kulkea ja yöpyä kaukana jossain hüteillä.

Tuolta vuorenhuippujen kohdalta eilen palasimme.

 Tänne varmasti tulemme uudestaan, näkemään nämä maisemat ja kokemaan tämä tunnelma. Testaamaan, että onko toinenkin kerta täällä yhtä paljon positiivisia tuntemuksia tuova.


Kissatkin nautti näistä maisemista.


Erittäin kiitollisina jatkoimme uusien kokemusten ja elämysten kanssa matkaa, myös ikävän ja kaipauksen.


Soleil

Ps.

Kun kaipuun tuuli tarttuu ja vie mut mukanaan.
En tiennyt siitä pitkään aikaan, kenties milloinkaan.
Kun tuuli viestin antaa ja kuulla sä sen saat.
Se kiertänyt on matkallaan kaukaisimmat maat.

Kun kaipuu ahdistaa, niin hiljaa tuuli kutsuu.
Mua hiljaa tuuli kutsuu, kauas vuorten taa.

Ei lennä zeppeliini, ei leijat milloinkaan.
Niinkuin lentää kaipuun tuuli, vie mua mukanaan.
Ja vaikka et sä koskaan saa tietää milloinkaan.
Sua sisälläin mä kuljetan kun kierrän maailmaa.

Kun kaipuu ahdistaa, niin hiljaa tuuli kutsuu.
Mua hiljaa tuuli kutsuu, kauas vuorten taa.
Kun kaipuu ahdistaa, niin hiljaa tuuli kutsuu.
Mua hiljaa tuuli kutsuu, kauas vuorten taa.

Taas lauluun tuuli tarttuu ja vie sen mukanaan.
En tiennyt siitä pitkään aikaan, kenties milloinkaan.
Kun tuuli viestin antaa ja kuulla sä sen saat.
Se kiertänyt on matkallaan kaukaisimmat maat.

Kun kaipuu ahdistaa, niin hiljaa tuuli kutsuu.
Mua hiljaa tuuli kutsuu, kauas vuorten taa. 

Ei kommentteja: