tiistai 26. tammikuuta 2016

23.1.2016: CMT STUTTGART

Maailman suurimmilla matkailun- ja vapaa-ajan messuilla kahdeksan tunnin vaellusmatkalla "kuninkaallisten" kanssa. :)

Kuninkaalliset ulkoiluttamassa prinssiä/prinsessaa. Näitä vanhoihin asusteisiin pukeutuneita oli muitakin.

Olemme näillä mesuilla käyneet aiemmin kahdesti ja nuo jutut löytyvät näiden päivämäärien takaa, 20.1.2013 ja 18.1.2014.
  Messut ovat olleet näinä kahtena kertana ihme kaikin puolin meille maalaisille, eikä tälläkään kerralla nämä kylmäksi ja tunteettomaksi jättäneet.

 Alue missä nämä messut järjestettiin on Stuttgartin messukeskus. Messukeskus yhdeksällä suurella hallilla, sisäpihoineen ja suurineen  parkkitiloineen, mm. kaksi iso parkkitaloa jotka ovat moottoritien päällä, on valtaisa kokonaisuus Stuttgartin lentokentän kupeessa. Nyt nämä messut olivat 

Alueen kartta kopioitu näiltä sivuilta.
Näiltä sivuilta aluetta ja näyttelyhalleja voi tutkia tarkemmin.

Ihmeteltävää riitti taas yhdeksän suuren hallillisen verran. Niissä oli yli 2000 näyteelleastettajaa, lähes sata maata romppeinensa esillä, kotimaan kohteet sekä tuon lisäksi esillä uusia matkailuvaunuja ja autoja noin 850 kappaletta. Oli mm. ilmaisia esitteitä, karkkia, makupaloja, pieniä tavaroita sekä viinimaistiaisia. Myytävää ruokaa sekä jos minkälaista tavaraa aina satojatuhansia euroja maksaviin mökkiautoihin asti. Esittäminen ja esillelaitto oli taas niin ihailtavan upeaa suuremmaksi osaksi.


Matkailuautojen puolelta pisti silmään peltikuorisissa uutuutena taakse saatava lisäkerrosvuode. Nämä retkibussit ovat Saksassa erittäin suosittuja. Lisääntyneet olivat myös telttamallit jotka tulevat henkilöauton katolle telineelle.




Oli paljon kaikkea mukavaa, tuttua ja uuttakin. Kotimaan matkailukohteet ja erityisesti Swäbische Alb ja Schwarzwald olivat hyvin näyttävästi esillä.

Tässä pieni kuvamatka messujen tunnelmiin!
Alussa valokuvaelokuvassa on matkailuautoja, mutta noiden jälkeen mennään matkamessujen puolelle. Taustamusiikissakin aallot läiskyy niin kuin olisi kaukomerillä tai kotoisella Bodenseella.




Yhdeksän suuren hallin kiertäminen kahdeksan tunnin aikana ei ole mikään pieni kävelyretki. Tällä kertaa ei noustu jokaista mökkiautoa sisältä katsomaan. Onneksi jaloissani oli nyt hyvät kengät. Vasta kuuden ja puolen tunnin vaelluksen jälkeen alkoi jaloissa tuntumaan. Kahdeksan tuntia oli aivan liian lyhyt aika tutustua tähän kaikkeen tarkemmin. Me emme pitäneet kuin muutaman pienen psyähdyksen, joihin aikaa meni vain puoli tuntia yhteensä. Ei ollut aikaa jäädä katselemaan luontofilmejä.

Ruuhkia ei ollut missään, vaikka ihmisiä oli paljon liikeellä. Ei parkkihallissa tullessa eikä lähtiessä, liikenne sujui mallikkaasti. Vessoja on joka hallin kummassakin päässä, eikä niissäkään ollut kertaakaan tungosta.

Jäinpä muuten yhteen mökkiautoon liukuoven taakse. Pitihän tuota liukuovea kokeilla kuinka se hyvin liukuu. Se tuntui heti olevan renkkana ja niin vedettyä sen kiinni, en saanut enää sitä auki. Taisi kuulua vähän rynkytystä mökkiauton sisältä, kun Mieheni kanssa toinen toisella puolella ovea yritetiin sitä auki saada, kun myyjä tuli oven avamaan. Ei puhunut muuten mitään, outoa. Minä kyllä puhuin, ettei tätä Rapido-merkkistä ikinä osteta, suomeksi.

Kivat elämyspäivä tämä oli taas!

Soleil

Ei kommentteja: