tiistai 9. helmikuuta 2016

12.12.2015-6.1.2016 Joululoma: 3-osa, MEREN RANNALLA

Päivät 18-22.12, Orpesassa, Torre la Salsassa ja Natural del Prat de Cabanes-Torreblancalla.



Aurinkoiseen, mutta savuiseen aamuun saimme hiljaisuudessa, mutta niin kauniissa vuori- ja järvimaisemissa Camping la Nogueralla viimeisenä aamuna herätä. Mielessä oli kovasti ajatus, että jos tästä jatkaisimme pohjois-Espanjan vuorille päin matkaa. Toinen houkutteleva vaihtoehto oli myös meri ja lämpimämmät ilmat, joka sitten sai voiton kulkureiden mielissä ja jatkoimme matkaa etelään päin. Mukavat muistot ja ikävä tätä seutua kohtaan lähti täältä mukaan.

Pitkälle ei ajettu, kun Balaguer-kaupungin laitamilla kävimme kaupassa. Aamuinen auringonpaiste muuttui pian pilvisyydeksi ja ylängöllä ajelimmekin pitkään aivan sumussa. Kuitenkin tuo sumu suureksi iloksemme hälveni. Sopivasti tuli eteemme näköalapaikka mihin pysähdyimme kahvit keittämään. Siinä oli karvaisilla-karavaanareilla maisemissa taas ihmettelemistä ja siinä missä nyt ollaan. Hekin ilahtuvat aina uusista maisemista ja erityisesti vesistöistä ja vuorista. Jos maisemat ovat tasaisia ja leirintäalueella yöllä pimeää, niin se ei ole kissoista ollenkaan mukavaa.


Ebro-jokivarsi vuorineen oli kaunista seutua. Ebro on vesimäärältään suurin ja 930 kilometrin pituudella pisin joki Espanjassa. Joki alkaa 1980 metrin korkeudelta Kantabrian vuorilta ja laskee Cambrilsin ja Peñíscolan puolessa välissä Välimereen.


 Meistä on mukava olla lähes aina eri leirintäalueilla. Näin saamme tehdä vertailuja ympäristöjen, nähtävyyksien ja alueiden välillä. Mennä hyvälle seudulle toisenkin kerran. Olemme olleet Cambrilsissa ja Peñíscolassa aiemmin. Erityisesti olemme pitäneet Peñíscolan ranta-alueesta, missä on noin kymmenen kilometriä hyvää pyörätietä siistillä ranta-alueella. Meillä oli kaksi leirintäaluetta mielessä mihin menisimme seuraavaksi, ykkösenä Camping Playa Tropicana Castellón ja toisena reilun kahdenkymmenen kilometrin päässä etelämpänä oleva Camping Torre la Sal 2. Vähän arpaa heittäen sitten suuntasimme Camping Torre la Sal 2:een.


Lomalla karavaanarit ovat ja siitä nautitaan.
Surullinen näky, kun pihalla mustalla kissalla oli vain yksi silmä.

Tässä päivän ajoreittimme, joka kulki kauniiden maisemien halki.



Leirintäalue sijaitsi kahta puolta tietä. Alueella oli paljon muitakin kissoja, kuin tuo silmäpuoli, ainakin meidän puolella. Niitä näytti loikoilevan karavaanareiden pihoilla ja jopa etuteltoissa. Vaikka olen kissaihminen, niin en salli kulkukissojen tulla meidän etutelttaan. Olen jopa hyvin tarkka kengistä miten niitä pidetään ja käsitellään ettei meidän karavaanarikissat saisi jotakin tarttuvaa tautia pihalta. Kahtena aamuyönä, päivälläkin jonkin verran, pitivat sellaista tappeluhuutoa/lemmenhuutoja nuo irtokissat, että eipä siinä nukkua voinut. Meidän porukkaa tuo meteli huoletti kovasti, mammalle oli paljon asiaa. En tiedä mitä alueella tehtiin, mutta seuraavina öinä kissojen ränkymisiä ei kuulunut.

Leirintäalue oli aivan rannan tuntumassa, tuolla metsässä.
Aamut olivat täällä jo niin lämpimiä, että aamupalan söimme etuteltassa. Katsomme paikan tilanteen mukaan, että paistaako aurinko mökkiauton eteen aamulla vaiko illalla tai mahdollisimman paljon koko päivän aikana.


Me olemme mestareita sotkemaan vaatteita tai sitten sottapyttyjä tai totuttu vain vaihtamaan niitä usein. No, oli meillä lakanan vaihtopäiväkin. Viikko reissussa on hyvä lakanoiden vaihtoväli, vaikka joka aamu kyllä tarrarullalla alulakanasta karvat poistan ja peittoja puistellaan pihalla. Tämä on yksi asia minun aamupuuhasteluista. Täällä me pyykkäsimme kahtena päivänä. Andorrasta mukaan lähti kauppakeskuksesta pieni matkahöyrysilitysrauta ja oikein kevyt tyroksinen silityslauta, joka oli valmistettu Saksassa. Mökkiautossa kissat siristelivät tyytyväisenä silmiään, kun mamma silitti ja tuttu höyryn tohina kuului.

Pyöräiltiin yhtenä päivänä. Ilma vaan oli tuolloin pilvisen synkkä. Espanjassa on rannat täynnä hotelleja. Talvella nämä alueet ovat niin aavemaisen hiljaisia. Kesällä espanjalaiset tulevat lomalle merenrannalle ja tuolloin alueet kuhisevat täynnä elämää. Nytkin pyöräillessä Orpesaan oli niin hiljaista. Matkalla oli kuitenkin puistoja, joissa joku liikkui. Vähän hoitamaton iso puistoalue, jossa erityishuomio kiinnittyi penkkeihin. Niitä oli erittäin paljon ja erilaisin kuvioin pienistä erikokoisista laatanpaloista pinta tehty, mosaiikkikuvioita. Oli jos minkälaista kuvaa, tekstiä ja penkin mallia. Mosaiikkikuviointi on tyypillistä espanjalaista koristelua.

Ennen Orpesan kaupunkia oli paljon hienon näköisiä hotelleja. Rannan ja hotellien välissä oli kaunis ja hoidettu puisto, Jardines de Marina D'Or. Kasveja täällä kasvaa viideltä eri mantereelta. On kanava, jossa uiskenteli vesilintuja ja kaloja, kauniita vesiputouksia sekä suihkulähteitä. Ihana puisto täynnä kaikkea kaunista, rakkauslintujen kera, rentouttava kaunis paikka. Täällä oli penkit ehjiä ja puhtaita, mutta vessat surkeassa kunnossa. 

Käytiin Orpesan vanhassa kaupungissa kukkulan päällä olevalla linnalla, joka oli remontissa, mutta sunnuntaisin alueelle olivat portit auki.
Kiva pyöräretki tämäkin ja kun tulomatkalla maisteltiin paikallista kebabia, niin ei nälkäkään ollut mökkiautolle palatessa. :)



Yhtenä päivänä käytiin rauhallinen reilun kahdeksan kilometrin kävelylenkkillä pohjoisessa päin, luonnonpuisto Prat de Cabanes-Torreblancassa. Tämä alue on osittain suomaista kosteikkoa, heinikkoa. Istuttiin rannalla ja roomanaikaisilla raunioilla, syötiin pieni välipala, katseltiin ja kuvattiin lintuja sekä nautittiin meren läheisyydestä ja sen mukavista äänistä. Kivivallilla oli pehmoista kävellä, kun ajan muovaavat soikeat kivet painuivat mukavan kuuloisesti jalkojen alla. Paluumatkalla käveltiin mandariiniviljelmien keskellä. Vastaan tuli vanha paikallinen mummo joka iloisesti tervehti.
Ihana lämmin ja aurinkoinen lomapäivä! :)


Leirintäalueen kahdessa ravintolassa, kummallakin puolella tietä, oli aivan hyvää ruokaa. Menuissa oli joka päivälle useampi vaihtoehto alku-, pää- ja jälkiruuasta. Kymmenen euron hintaan kuului myös juoma. Nämä oli myös kauniisti laitettu lautaselle esille ja tietysti tarjoiltiin myös pöytiin.


Täällä tapasimme ja juttelimme myös talvea viettävien Suomalaisten karavaanareiden kanssa. Terveisiä sinne! Kaikkea mukavaa ja hyvää teille toivottelemme! Nauttikaa keväästä! :)

Seuraavana päivänä meidän matkamme taas jatkui.

Soleil

Ei kommentteja: