maanantai 23. toukokuuta 2016

22.5.2016, HELLEPÄIVÄ

Alkukesän ensimmäinen sellainen on lämpimästi tervetullut!


Lähdimme sunnuntaiajelulle. Kävimme samalla suunnalla ajelemassa rakkaimman päivänä helmikuussa. VALENTINSTAG WANDERILLA. Auto jätettiin parkkiin tuohon vasemmalle parkkipaikalle.



Onnea vaan paljon FC Bayern!!! 
Minulla oli suosikkijoukkueeni huivi päässä, kuin maalaismuorilla. Joukkue voitti edellisiltana DFB-Pokalin eli Saksan cupin. Joku tuntematon ohi perheensä kanssa pyörillä ajanut mies sanoi, että hyvältä näyttää.


Ihana pikkuinen :)


Puro oli paikoin aika kapea. Edessäpäin näkyy yksi muutamasta tälläkin reitillä olevista ulkoiluun tarkoitetuista parkkipaikoista. Nämä asfalttiväylät eivät ole kyläteitä vaan peltoteitä, jotka on myös karttoihin merkittyjä pyöräily- ja vaellusreittejä. Tässäkin pienen ja kapean puron kummallakin puolella pellolla ja metsän laidassa kulki merkityt reitit, jotka toimivat myös peltoteinä. Näin on ympäri Saksaa, ainakin etelä-Saksassa, että peltoaukeita käytetään myös ulkoiluun metsien lisäksi.


Parkkipaikoilla ja reiteillä on opastetauluja alueista ja luonnosta, jopa esitteitä lähireiteistä.


Niin usein tämä elämä ulkosuomalaisena yllättää positiivisesti tai sitä saa ihmetellä eri asioita, miten hyvin ne täällä tehdäänkään. Tässä ihmetytti se, että Lone-puro oli paikoin laatoitettu, siis täällä peltojen keskellä. Joskus olen myös ihmetellyt sitä, kun peltoaukeamilla on sadevesikaivoja, kuin kaupunkien kaduilla.




Kukahan on tehnyt tänne peltojen keskelle puuveistoksen, Pöllö istumassa pölkyn päällä.


Välillä reitti meni metsässä.




Täällä ajateltiin istahtaa kahville, mutta eihän vielä puolenpäivän jälkeen kahvittelu- ja ruokapaikat ole auki sunnuntaisin.

Toukopuu oli tännekin pystytetty.

Katolinen kirkko, St. Martin.


Ihmeteltiin täällä maalaiskylillä kävellessä sitä, kuinka siistiä täällä on, kun vertaa moniin maihin.


Palasimme puron toista puolta takaisin autolle.


Viljapellossa alkaa jo vihreys vaalentua.



Meillä oli molemmilla vain puolen litran kivennäisvesipullot mukana ja helteisessä säässä tuo ei oikein tuntunut riittävän. Breitingenin maalaiskylässä tuli auki oleva autuus vastaan, Gasthaus Krone, jossa kävimme isot kahveet juomassa.


Edessämme lensi tanssien tämä perhospariskunta. Laskeutui keskelle kävelyreittiä kuhertelemaan, lähtivät taas tanssien ylös ja alas päin lähekkäin lentäen. Kunnes lasketuivat nurmikolle puuhastelujaan jatkamaan. Ja me heidän lemmenleikkejään seurasimme.


Matkalla oli kymmeniä muitakin ulkoilijoita. Lähes kaikki tervehtivät. Se taas ulkosuomalaista ihmetytti, kun takaapäin pyöräilevätkin ohimennen tervehtivät.
Autolle palatessa mittari näytti 27.5 astetta lämmintä, kesä oli tullut! Kävelyä tuli vajaat 12 kilometriä. Täällä länsipuolella Lonetalia ei ollut luolia eikä mukavan näköisiä kallioita.

En ikinä saa kameralla ikuistettua, miten hyvin välillä Alpit näkyvät kotikyläämme.

Niin kiitollinen päiväretkestä ja kotikylästämme!

Soleil


2 kommenttia:

Irmelin kirjoitti...

Hei Soleil!
Tänä aamuna hammaspyykillä ajattelin Alppilomia, ja yks´kaks` tulit mieleeni ja samoin tämä blogi, jota en ole aikoihin käynyt lukemassa "muilta kiireiltä" ?
Säästän täksi illaksi oikein tuhdin paketin lukemattomia päivityksiä, nyt on muuta menoa. Kyllä se matkakuume taas nousee kunhan tähän syvennyn! :)
Hyvää kesää! Terveisin Irmelin

Soleil kirjoitti...

Hei Irmelin!
Kiitos ja mukava, kun jätit viestin. :)

Täältä ei paljon mitään mukavaa löydy tältä keväältä muuta, kuin surua ja ikävää. Kissoistamme aktiivisin, kaveri kaikessa puuhissamme, lähti aivan yllättäen terveenä pois iltaleikin jälkeen. Kymmenestä lähisukulaisesta Hänen kohtalo oli neljäntenä lähteä, että sydän vain yllätäin pysähtyy. Meillä ei Kissat ole edes muuttoa ja lentoa uuteen kotimaahan stressanneet, mutta nyt monin eri tavoin ja voimakkaasti. Aivan niin että, sairauksia alkaa tulla.

Tänään täällä on pyhäpäivä, Fronleichnam, ja huomenna vapaa päivä. Meidän pitäisi olla suunnitelmien mukaan vuorilla, mutta jäimme odottamaan huomenaamuun yhden Kissojemme tuloksia.

Suunnitelmia ja haaveita on paljon viimeisen kahden kuukauden kurjuudesta huolimatta. Lomakin mielessä. Jospa me reissuun pääsemme ja saan sinulle Alppilomakuumetta kasvattaa.

Kävimme kotikukkuloilla äsken 12 kilometriä kävelemässä, 25 asteen lämmössä. Testasin uusia vaellus-sauvoja joissa on jousto, hyvältä tuntuivat. Alpit näkyivät tänään vähän huonosti, mutta näkyivät ja toivat iloa.

Hyvää kesä sinullekin ja kaikkea hyvää uuteen elämän jaksoon! :)